Vesivahinko on yksi ikävimmistä asioista, joita eteen saattaa tulla. Vahingon laajuudesta riippuen kustannukset voivat nousta hyvin suuriksi, riippuen siitä joutuuko rakenteita esimerkiksi purkamaan ja kuinka laajalle alalle vettä on ehtinyt levitä tekemään tuhojaan.
Lappeenrannassa on monia kokeneita putkimiehiä, jotka auttavat tällaisen harmillisen tilanteen yllättäessä. Vesivahingon sattuessa tilanteeseen on aina reagoitava nopeasti ja pyrittävä myös mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan vahinkoja sekä tarvittaessa suojaamaan irtaimistoa sen tuhoutumiselta.
Miten vesivahingon voi välttää?
Usein putket sijaitsevat rakenteiden sisällä, jolloin niiden silmämääräinen tarkastelu on mahdotonta. Putkien sijaitessa pinnassa niitä on mahdollista pitää silmällä, jolloin mahdollisiin vaurioihin ja ongelmiin voi myös reagoida nopeammin. On hyvä muistaa, että putkien tekninen käyttöikä on keskimäärin 25 vuotta, ellei putket ole muovia. Tämä antaa osviittaa siitä, milloin putket on järkevintä uusia, eikä tarvitse jäädä arvailemaan ja odottelemaan että tilanne äityy pahaksi.
Vesivahingon välttämiseksi kannattaa huolehtia siitä, että viemäriputkisto tarkistetaan säännöllisesti asintuntevan henkilön toimesta. Hyvä tarkastusväli on noin viisi vuotta. Viemäreiden kunnon tarkistaminen ei koske vain vanhoja putkia, koska myös uudemmissa taloissa sattuu vesivahinkoja muun muassa rakennusvirheistä johtuvista syistä. Ainoa tapa saada tietää putkien todellinen kunto on kuvata ne, sillä sisäpinta paljastaa kulumisen sekä muut ongelmat. Putkien kuvaus on äärettömän tärkeää suorittaa suositusten mukaisin väliajoin.
Putkien kuvaus antaa mielenrauhaa
Putkimiehet auttavat niin pienissä kuin suurissa kodin putkitöissä. Jos siis putket menevät tukkoon tai ne vuotavat, paikalle kannattaa välittömästi pyytää kokenut ja taitava putkimies. Jos putket reistailevat kovin usein, on yleensä syytä hieman huolestua putkien tilanteesta.
Putkiremontin paras ajankohta on aina ennen kuin ongelmat alkavat paisua. Parhaiten putkien uusimistarve selviää putkien kuvaamisen yhteydessä. Näin saa myös mielenrauhan, kun ei tarvitse miettiä vuotaako putket jossain rakenteiden sisällä tai talon alla vai ei. Asiantuntija osaa suositella putkien kunnon perusteella, vieläkö putket ovat riittävän turvalliset vai kannattaako putkiremontille varata aika.
Vesivahinko on monissa tapauksissa mahdollista välttää, kun omalta osaltaan pitää huolta putkien kunnosta tarkastuttamalla ne asianmukaisesti suositellun aikavälin puitteissa ja reagoimalla pieniinkin puutteisiin nopeasti. Jos vesivahinko kaikesta huolimatta pääsee yllättämään, Lappeenrannassa ammattitaitoiset putkimiehet antavat nopean avun kaikissa ongelmatilanteissa tarvittaessa mihin vuorokauden aikaan tahansa.